Sunnuntaitreenit jatkuvat normaaliin tapaan. Meidän ADHD-vekara on vallan toimiva kunhan sen saa hanskaansa. Seuraamista treenattiin pujotellen muita koirakoita. Haastetta meille tuo kun kouluttajana on kasvattajan tytär Silja, joka on Veeran mielestä vallan kiva, sekä sisko Nelli on omistajansa kanssa samoissa treeneissä.
Mutta ei sen anneta liiaksi häiritä.
Liikkeestä maahanmenoa mentiin joka sujuu jo olosuhteisiin nähden aika mukavasti. Paikkamakuussa Veeran vahvuus ei ole maltti ja paikalla pysyminen, mutta edistymistä on siinäkin tapahtunut.

Hiukan agilitynkin maailmaan on tutustuttu ja putki on Veeran ehdoton suosikki.

Kotona treenailtu kosketusalustaa jo ihan pikkupennusta alkaen. Hiukan oli tuossa taukoa ja kasvattajan kanssa suunniteltiin sitten ruutu-harjoituksia.

Edellisenä iltana sitten verestettiin muistia kosketusalustaan. Laitoin purkin kannen seuraavaa päivää varten reppuun valmiiksi. Aamulla kahvia juodessani ihmettelin mitä Veera tonkii repusta. Sieltä se tuli purkin kansi suussa, pudotti sen mun eteen lattialle ja asetti etutassut kannen päälle, tiukka tuijotus minuun päin "Missä ne namit viipyy" Näppärä tyttö 😍

Iltapäivällä sitten kasvattajan luokse treenaileen. Ruutuunmeno sujui vallan mallikkaasti.

Olen kyllä ikikiitollinen kun on tuollaonen kasvattaja joka on aina valmis nevomaan ja ohjaamaan. Omakin motivaatio nousee kohisten.
Suurkiitos Sarille Kennel Leaf-Field's